22 lines
1.9 KiB
TeX
22 lines
1.9 KiB
TeX
\section{Lippukunnanjohtajan tervehdys}
|
|
|
|
\begin{multicols}{2}
|
|
\noindent Kunakin vuonna kun olen lippukunnanjohtajan tervehdystä luonnostellut, olen jotenkuten aina päätynyt selailemaan aikaisempia Tassuja. Partiomuistoihin palaaminen on joka kerta ollut varsin ilahduttavaa, minkä vuoksi pidän tärkeänä, että näitä tämänkin numeron sivuilta löytyviä juttuja laaditaan. Se ei ehkä tunnu sillä hetkellä merkitykselliseltä kirjoittaa vapaaehtoista kuvausta viikonloppuretkestä tai pakollista raporttia nahkaliljavaelluksesta, mutta usko pois: jälkikäteen, useita vuosia myöhemmin tapahtumiin, retkille ja vaelluksille on aina kiva palata tekstin ja kuvien avulla.
|
|
|
|
Partiossa vastuu kasvaa iän ja kokemuksen karttuessa. Siinä missä kolkka- ja seikkailijaikäiset saattavat ohjeistaa ja vetää toisilleen leikkejä viikkokouksissaan, tarpojat tekevät jo yksittäisiä johtamis- ja vastuutehtäviä myös oman ryhmänsä ulkopuolella. Samoajien ohjelmaan sisältyy oleellisena osana ryhmänohjaajakoulutus, jossa kerrytetään taitoja pienryhmien ohjaamiseen. Koulutuksen jälkeen samoajat voivat toimia vartionjohtajina. Vaeltajat ja aikuiset toimivat sitten vastuullisemmissa johtajatehtävissä tai lippukunnan hallituksessa. Vuosi 2025 on siitä poikkeuksellinen, että yli puolet lippukunnan jäsenistä on samoajaikäisiä tai vanhempia -- tekijöistä ei siis pitäisi olla pulaa.
|
|
|
|
Kurkisuon Rusakot täyttää ensi vuonna 40 vuotta ja juhlavuoteen kuuluu paljon mukavaa partiotekemistä. Viime vuonna rusakot kävivät esimerkiksi pyörävaelluksella ja tänä vuonna melottiin -- ehkä ensi vuonna mennään hiihtämään! Seuraa siis sähköpostiasi ja ole valmis.
|
|
|
|
\smallskip
|
|
|
|
Partioterveisin
|
|
|
|
\noindent\hfill Janne
|
|
|
|
\smallskip
|
|
|
|
\noindent\includegraphics[width=\linewidth]{assets/lpkjtervehdys} \\
|
|
{\small Lippukunnanjohtaja \textit{Piisaminhäntä}"-melonnassa: Suomalainen ja Ruotsalainen.\par}
|
|
\end{multicols}
|
|
|
|
{\raggedleft Kuva: Mikko\par}
|